Päivät kuluu lomalla liian nopeasti... Tänään vetäisin pienet aamu-uinnit emännän suureksi riemuksi. yritin lepyttää häntä kantamalla hänelle lumpeenlehtiä, kun tuntuu niin pitävän niistä. Koko ajan kamera räpsyy, kun kuvailee niitä. Nyt voi ottaa oikein lähikuvia. Eipä kelvannut kukat ei. Istui laiturilla mököttämässä, kun ei saanut minua pois vedestä. On se kummallista ettei saa pitää yhtään hauskaa... Aina ollaan naama näkkärillä teki niin tai näin! Minä tyttö se en paljon mökötyksestä jaksanut välittää vaan pulikoin, pulikoin ja pulikoin.
Emäntä päätti lopulta, että nyt on uimiset uitu ja lähdetään vähän patikoimaan. Sitä vastaan meillä ei tietysti ollut mitään pikemminkin päinvastoin. Niinpä sitten lähdimme lampsimaan parin kilometrin päässä olevalle nuotiopaikalle. Tuuli oli niin kova, että makkarat jäi grillaamatta. Uskokaa tai älkää, niin se grillipaikka oli rannalla ja systeri meinasi jäädä sinne pulikoimaan. Oltiin jo todella kaukana, kun hän tajusi meidän kadonneen ja pinkoi peräämme minkä karvaisista jaloistaan irti sai.
Paluu matkalla emäntä löysi suppilovahveroita ja kanttarellejä. Emännän huuto kun hän karjui komppanjaa pysähtymään. Voi jee, korvissa viheltää vieläkin... Emäntä on varmasti ollut edellisessä elämässä leijona tai ainakin vääpeli. Ylöjärvellä ei takuulla seuraavina kuukausina tavata mitään talitinttiä suurempaa oli se niin mallikas SEIIIS huuto. Arvatkaa kuka sitä uskaltautui uhmaamaan? No systeri tietysti. Sillä oli naamallaan se ilme nän, nän, nän, nän, nää, nää.... ja vielä malliksi pari tramboliini loikkaa, että nämäkö piti talloa? Olin jo valmistautunut väistämään sillä emäntä näytti siltä, että syrra määrää suunnan ja emäntä vauhdin. Systeri saatiin kuitenkin ruotuun ja Ylöjärven pikajuoksu jäi meiltä näkemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti