Matka kertomuksia 5. päivä

 Hellou! Sateista huomenta vaan teillekin sinne näyttöjen toiselle puolelle! Nyt on sitten kai minun vuoroni antaa kuulua itsestäni, kun Ariel on vähän "tööt" eilisestä sienestyksestä ja Dobby on hukannut ainaisen energisyytensä maaten kieli pitkällään pihalla suostumatta ottaa askeltakaan mihinkään. Olen siis Morokei ja joutunut tähän meluisaan joukkoon muutettuani Hattarapään luokse vuosi sitten edellisen omistajan pitovaikeuksien takia. Tänne reissuun taas tulin... no jaa.. minulta ei kyllä siihen mielipidettä kyselty. Pakattiin vaan laukkuun ja kannettiin autoon, sitten se olikin menoa. Silmät vaan pyöri päässä, kun Pirpana lasketti vitostiellä mutkat suoriksi. Sensuroidaan pahimmat kohdat eivät kuulemma ole sopivaa Arielin emännän luettaviksi. Mutta kiirettä kyllä piti, olisi voinut kuvitella, että on tuli ahterissa. Nyt olen täällä ollut sitten jonkinlaisena mökkivahtina, koska metsään en suostunut lähtemään. Minä en pidä sienistä, enkä liioin marjoistakaan.                                                                      Tänään tuli sitten lomaan hiukan muutoksia ja matka lyheni vuorokaudella. Sateet tuli taas eikä ketään huvita mennä metsään rämpimään sateessa. Sadetta oli luvattu loppuviikoksi, joten marjasäät ei suosi ja yhdellä perheenjäsenellä, kun on tulehtunut haava oli lähtöpäivän siirto jopa olosuhteiden pakottamaa. Siinä alkoi sitten illalla pakkaaminen ja siivoaminen. Aamulla erittäin varhain on kuulemma lähtö kotikulmille. Se on sitten loman loppu tällä erää. Terveisiä vaan hurjilta hurtiltakin, jotka ovat nyt vähän väsyjä. Mukavaa syksyä kaikille!

Matka kertomuksia 4. päivä

 Loma jatkuu kauniissa säässä, sillä aurinko nousi puiden takaa ja varmisti meille kauniin sään päästä metsään juoksentelemaan. Niin tai nyt on vaihtuneet ihanat vapaat juoksut emännän vahtikoirana olemiseksi. Ostaisi navigaattorin ja tekonenän, että saisin oman vapauteni takaisin ja voisin painella mieleni mukaan sinne tänne, mutta se ei kuulemma käy. Pulinat pois ja töihin sanoi hän, kun yritin marista aiheesta. Pitää kuulemma jotain tehdä minunkin leipäni eteen ja jää kuulemma viikottainen ydinluu saamatta, jos vielä uskallan kitistä aiheesta hänelle. Joten kyllähän se luu on aina luu, eikä viitsisi kynsiäkään syödä, vaikka kovasti ovat taas päässeet kasvamaan pituutta...                                                      Aamu ulkoilua tehdessä jossain lähistöllä haukkui koira ja emäntä epäili sen olevan karhujahtilaisten koira, jolla on ajo päällä niin että meidän ulkoilu loppui hetkeksi siihen. Myöhemmin saatiin kuulla, että karhu oli todella kaadettu jossain lähistöllä. Tytöt yritti pyytää sitä näytille, mutta saivat nähdä vain valokuvan ja hyvä niin, ei ehkä olisi haluttu tehdä tuttavuutta edes kuolleen karhun kanssa.                     

Lähdimme lopulta metsään etsimään sopivia marja ja sienimaastoja. Töihin mars kuului ääni kuin milläkin Marsalkalla. Eihän siinä auttanut kuin pistää kirsu maahan ja alkaa leikkiä sienietsivää. Löysin niitä jokusen ja sitten otin hatkat. Lähdin etsimään Dixiä ja Dobbya, mutta Marsalkan ääni tavoitti minut jo ennen kuin ennätin sadan metrin päähän. Eipä auttanut kuin jättää leikki sikseen ja palata töihin se oli varmin tapa päästä nopeasti leikkimään. Loppui ne lopulta emännältäkin patterin ja vihdoin pääsin lepuuttamaan kipeitä koipiani. Yritin emännälle metsässä jo kertoa, että olen aivan loppu, ihan finaalissa, totaalisen tööt, mutta ei hiipinyt viesti vintille asti. Etsi, kuului käsky heti, kun yritti vähäkään luistella hommista. Siellä oli upea rutakko, mutta ei sinne ei ollut asiaa mennä lähellekään. Ei uimista tälle reissulla, sanoi emäntä. Pari kertaan pääsin jo melkein rantaan, mutta kiinni jäin. Ja karjuminen oli kuin suoraan kasarmilta. Kyselin Kirpulta (perheen kuopus) lainaan korvatulppia, mutta nauroi ja sanoi tarvitsevansa ne itse. Emäntä kun kuorsaa niin, ettei voi nukkua ilman niitä. 

Illalla olin kipeä ja mehut aivan finaalissa, voi pojat sentään! Olin katkera Dobbylle, joka sai mennä Kirpun ja Hattarapään kanssa miten lystäsi sillä aikaa, kun minä olin töissä. Kuvitelkaa lomalla töissä! Se onnistuu vain tässä perheessä, että lomakaan ei ole loma ilman töitä. Taisi tulla aikoinaan valittua väärä perhe... Pienen lohdun toi se, että Dixi joutui myös töihin ilmaisia ei ole lounaat siskonkaan pöydässä. 😆

Matka kertomuksia 3. päivä

 Aamu valkeni sateisena eikä se ollut kiva juttu ollenkaan. Emännän naama oli mutterilla, kun ei viitsinyt lähteä marjaan ja sieneen sateessa. Emäntä valitti myös siitä, ettei netti toimi tuolla ollenkaan. Oltiin siis todella kaukana korvessa. Itseäni lähinnä huvitti, kun perheen nuori väki käveli kännyköineen tien varteen hyttysten syötäväksi vain saadakseen netin toimimaan ja voidakseen soitella ystävilleen. Emäntää asia ei haitannut kuin silloin jos tarvitsi etsiä sadetutkan tai retkikarttojen kaltaista tietoa netin avulla.                                                                                                                                 Tämä päivä oli sitten muonavarastojen täydentämiseen sopiva päivä, joten suuntasimme kaupoille. Mikä ei ole näin koiran näkökannalta yhtään kivaa. Se tarkoitti taas köröttelyä auton takaosastolla Dobbyn pierun hajuja nuuskien. Mitä lie sekin taas käynyt salaa maistelemassa... Voisi kokeilla välillä niitä ihme pillereitä, joita laktoosi-intolerantikot käyttää! Sadetutka onneksi lupasi illaksi parempaa säätä ja pääsy metsään illalla oli sentään taattu. Ei auttanut kuin koettaa jaksaa vielä istua nököttää autossa.

Lopulta koitti se hetki, kun pääsimme metsään sieneen. Emäntä laittoi tietysti minut töihin. Tätä me harjoiteltiin emännän kanssa ennen reissuun lähtöä kotona ja siellä etsin emännälle kanttarelleja. Tai näyttelin etsiväni, kun ei kerran kunnolla harjoiteltu niin ei sitten kunnolla varmaan tarvitse etsiä, vai mitä? Nyt vuorossa oli rouskut, joita emännän mukaan oli aika vähäisesti tai sitten valitsi väärät paikat sienestykselle. Jouduin myös toimittamaan navigaattorin virkaa ja opastamaan emännän takaisin autolle pusikosta. Emäntä pyöri nenä maassa sieniä etsien ja oli välillä aivan pihalla, että mistä suunnasta autoa kannattaisi alkaa etsiä. Tämä oli aika lyhyt retki, kun pääsimme niin myöhään metsään sateen takia. Piti lähteä sieniä keittelemään mökille, mutta huomenna jatketaan. 

Matka kertomuksia 2. päivä

 Pitkän ja erikoisen köröttelyn jälkeen pääsimme lopulta perille. Tosin köröttelyksi ei uskalla kyllä matkaa sanoa, sillä Pirpana (perheen esikoinen) painoi menemään kuin pieni vihainen eläin ja sai pitää häkin kaltereista välillä tosissaan kiinni. Siitä ei kyllä kannata emännälle mainita tulee taas melkoinen papatus tytölle. Vaikka pakko sanoa, ettei ole omena kauas puusta pudonnut ihan on äitinsä tytär. Emäntä kanttaa välillä vielä pahemmin ja mutkissa pitää purra kalteria, että pysyy kyydissä.                     Perillekin lopulta päästiin ja jalat oli muhennoksena ja virtaa oli kuin Duracell-patterissa pitkän matkan jäljiltä, vaikka Pirpana ja Hattarapää (perheen toinen tytär) meitä käytteli tauoilla vähän jaloittelemassa. Tuolla koirahäkissä vaan ei ole yhtään ylimääräistä tanssitilaa ja ulista ei kannata, sillä pakun takatilassa kaikuu oma ääni ainakin seuraavat 10km sen jälkeen. Parasta on vaan istua suu supussa ja jutella kuiskaten kavereille.                                                                                                                          Olimme jo matkalla keksineet Dobbyn kanssa kelpo kostotoimet emännälle ja niitä heti aloimme toteuttamaan. Vuorotellen vartioimme emäntää Dobby jopa yritti kiivetä emännän syliin istumaan, ettei vaan emäntä katoa näköpiiristä. Sisälle yritimme päästä keinolla millä hyvänsä ja minä pääsin kuin pääsinkin muurista läpi, mutta matkan teko päättyi eteiseen. Sisällä oli kissa ja ei kiitos sitä en halua tavata, sillä olen kuullut kamalia kertomuksia, kuinka ne kynsii silmät päästä ja repii kappaleiksi. En ole vielä valmis opastettavaksi vaan katselen mieluusti omilla silmilläni ja yhtenä kappaleena. Kissa on Hattarapään Maine Coon nimeltään Morokei, joka otettiin matkaan mukaan. Mökki kun oli niin iso, että sinne aina yksi kissa hukkuu kuulemma joukon jatkona. Niin että eläintarhan kanssa sitä sitten reissu alkoi kolme koiraa ja kissa retkeilemässä keskellä ei mitään. 

Matka kertomuksia

 Sunnuntai aamu valkeni sateisena ja ihmetys oli suuri, kun herättiin Dobbyn kanssa emännän kellon soittoon. Ensimmäinen ajatus oli, että emäntä on jälleen sooloillut puhelimensa kanssa. Ihmetys oli suuri, kun emäntä hetken kuluttua nousi ylös tukka takussa ja silmät ristissä. Eikä ihme sillä silloin oli vasta aamuyö. Emäntä kuitenkin onnistui keittämään kahvit ilman suurempia katastofeja (toisinaan hän valuttaa sen pöydälle unentokkurassaan, kun unohtaa tyhjentää pannusta vanhat kahvit). Käytiin emännän kanssa hakemassa aamun lehti ja olisi takuulla eksynyt matkalla, jos ei oltaisi oltu häntä vahtimassa ja ohjaamassa oikealle postilaatikolle.                                                                                                                   Aamukahvin jälkeen oli selkeästi tekeillä jotain mielenkiintoista, kun emäntä kantoi pakaaseja autoon. Ulvoin, vinguin ja ulisin, mutta hänellä ei tuntunut olevan pienintäkään aikomusta ottaa meitä mukaan. Hypin ja kiljuin, mutta emäntä oli kuin kuuroutunut umpipuu eikä hän reagoinut olemassaolooni millään tavalla. Ei kieltänyt, ei komentanut käveli vain sisään ja ulos. Lopulta emäntä hyppäsi autoon ja sanoi mulle, että vahdi taloa. Siis nej härre god.... Mitä täällä tapahtuu? Miksei emäntä ota meitä mukaan?? Selvisi se sitten aika nopeasti, että me tullaan maitojunalla perässä eli perheen tyttöjen kanssa toisella autolla ja siskokin lähtee mukaan. Toinen vaan oli töissä iltaan asti joten se viivytti lähtöä muutamalla tunnilla. Tätä emäntä ei kyllä ihan hevillä unohda siitä voitte olla varmoja.