maanantai 30. marraskuuta 2020

1. Joulukuuta

 Se olisi ensimmäinen päivä joulukuuta ja täällä on alkanut joulupuuhat jo viime viikonloppuna. Emäntä puuhasteli hellan ääressä, mutta ei kyllä tuoksut olleet sitä lajia et olisi viitsinyt edes kerjätä. Lähdin ihan käskemättä toiseen huoneeseen, koska lanttulaatikon haju sai melkein tajun lähtemään. Nyt ensimmäinen toive onkin ettei sitä aattona löytyisi kupista pidän ennemmin vaikka diettiä. Piparitalon tekoa odottelen kyllä jo innolla. Olen kuullut puhuttavan, että edeltäjäni ovat niitä päässeet varastamaan eikä aattona lapsille jäänyt kuin muruset. Ehkä kuitenkin jätän sen väliin etten joudu ulkoruokintaan, vaikka ei sillä ensi lumi kyllä houkuttelisi ulkoilemaan. =)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti