Matka kertomuksia 5. päivä

 Hellou! Sateista huomenta vaan teillekin sinne näyttöjen toiselle puolelle! Nyt on sitten kai minun vuoroni antaa kuulua itsestäni, kun Ariel on vähän "tööt" eilisestä sienestyksestä ja Dobby on hukannut ainaisen energisyytensä maaten kieli pitkällään pihalla suostumatta ottaa askeltakaan mihinkään. Olen siis Morokei ja joutunut tähän meluisaan joukkoon muutettuani Hattarapään luokse vuosi sitten edellisen omistajan pitovaikeuksien takia. Tänne reissuun taas tulin... no jaa.. minulta ei kyllä siihen mielipidettä kyselty. Pakattiin vaan laukkuun ja kannettiin autoon, sitten se olikin menoa. Silmät vaan pyöri päässä, kun Pirpana lasketti vitostiellä mutkat suoriksi. Sensuroidaan pahimmat kohdat eivät kuulemma ole sopivaa Arielin emännän luettaviksi. Mutta kiirettä kyllä piti, olisi voinut kuvitella, että on tuli ahterissa. Nyt olen täällä ollut sitten jonkinlaisena mökkivahtina, koska metsään en suostunut lähtemään. Minä en pidä sienistä, enkä liioin marjoistakaan.                                                                      Tänään tuli sitten lomaan hiukan muutoksia ja matka lyheni vuorokaudella. Sateet tuli taas eikä ketään huvita mennä metsään rämpimään sateessa. Sadetta oli luvattu loppuviikoksi, joten marjasäät ei suosi ja yhdellä perheenjäsenellä, kun on tulehtunut haava oli lähtöpäivän siirto jopa olosuhteiden pakottamaa. Siinä alkoi sitten illalla pakkaaminen ja siivoaminen. Aamulla erittäin varhain on kuulemma lähtö kotikulmille. Se on sitten loman loppu tällä erää. Terveisiä vaan hurjilta hurtiltakin, jotka ovat nyt vähän väsyjä. Mukavaa syksyä kaikille!

Matka kertomuksia 4. päivä

 Loma jatkuu kauniissa säässä, sillä aurinko nousi puiden takaa ja varmisti meille kauniin sään päästä metsään juoksentelemaan. Niin tai nyt on vaihtuneet ihanat vapaat juoksut emännän vahtikoirana olemiseksi. Ostaisi navigaattorin ja tekonenän, että saisin oman vapauteni takaisin ja voisin painella mieleni mukaan sinne tänne, mutta se ei kuulemma käy. Pulinat pois ja töihin sanoi hän, kun yritin marista aiheesta. Pitää kuulemma jotain tehdä minunkin leipäni eteen ja jää kuulemma viikottainen ydinluu saamatta, jos vielä uskallan kitistä aiheesta hänelle. Joten kyllähän se luu on aina luu, eikä viitsisi kynsiäkään syödä, vaikka kovasti ovat taas päässeet kasvamaan pituutta...                                                      Aamu ulkoilua tehdessä jossain lähistöllä haukkui koira ja emäntä epäili sen olevan karhujahtilaisten koira, jolla on ajo päällä niin että meidän ulkoilu loppui hetkeksi siihen. Myöhemmin saatiin kuulla, että karhu oli todella kaadettu jossain lähistöllä. Tytöt yritti pyytää sitä näytille, mutta saivat nähdä vain valokuvan ja hyvä niin, ei ehkä olisi haluttu tehdä tuttavuutta edes kuolleen karhun kanssa.                     

Lähdimme lopulta metsään etsimään sopivia marja ja sienimaastoja. Töihin mars kuului ääni kuin milläkin Marsalkalla. Eihän siinä auttanut kuin pistää kirsu maahan ja alkaa leikkiä sienietsivää. Löysin niitä jokusen ja sitten otin hatkat. Lähdin etsimään Dixiä ja Dobbya, mutta Marsalkan ääni tavoitti minut jo ennen kuin ennätin sadan metrin päähän. Eipä auttanut kuin jättää leikki sikseen ja palata töihin se oli varmin tapa päästä nopeasti leikkimään. Loppui ne lopulta emännältäkin patterin ja vihdoin pääsin lepuuttamaan kipeitä koipiani. Yritin emännälle metsässä jo kertoa, että olen aivan loppu, ihan finaalissa, totaalisen tööt, mutta ei hiipinyt viesti vintille asti. Etsi, kuului käsky heti, kun yritti vähäkään luistella hommista. Siellä oli upea rutakko, mutta ei sinne ei ollut asiaa mennä lähellekään. Ei uimista tälle reissulla, sanoi emäntä. Pari kertaan pääsin jo melkein rantaan, mutta kiinni jäin. Ja karjuminen oli kuin suoraan kasarmilta. Kyselin Kirpulta (perheen kuopus) lainaan korvatulppia, mutta nauroi ja sanoi tarvitsevansa ne itse. Emäntä kun kuorsaa niin, ettei voi nukkua ilman niitä. 

Illalla olin kipeä ja mehut aivan finaalissa, voi pojat sentään! Olin katkera Dobbylle, joka sai mennä Kirpun ja Hattarapään kanssa miten lystäsi sillä aikaa, kun minä olin töissä. Kuvitelkaa lomalla töissä! Se onnistuu vain tässä perheessä, että lomakaan ei ole loma ilman töitä. Taisi tulla aikoinaan valittua väärä perhe... Pienen lohdun toi se, että Dixi joutui myös töihin ilmaisia ei ole lounaat siskonkaan pöydässä. 😆

Matka kertomuksia 3. päivä

 Aamu valkeni sateisena eikä se ollut kiva juttu ollenkaan. Emännän naama oli mutterilla, kun ei viitsinyt lähteä marjaan ja sieneen sateessa. Emäntä valitti myös siitä, ettei netti toimi tuolla ollenkaan. Oltiin siis todella kaukana korvessa. Itseäni lähinnä huvitti, kun perheen nuori väki käveli kännyköineen tien varteen hyttysten syötäväksi vain saadakseen netin toimimaan ja voidakseen soitella ystävilleen. Emäntää asia ei haitannut kuin silloin jos tarvitsi etsiä sadetutkan tai retkikarttojen kaltaista tietoa netin avulla.                                                                                                                                 Tämä päivä oli sitten muonavarastojen täydentämiseen sopiva päivä, joten suuntasimme kaupoille. Mikä ei ole näin koiran näkökannalta yhtään kivaa. Se tarkoitti taas köröttelyä auton takaosastolla Dobbyn pierun hajuja nuuskien. Mitä lie sekin taas käynyt salaa maistelemassa... Voisi kokeilla välillä niitä ihme pillereitä, joita laktoosi-intolerantikot käyttää! Sadetutka onneksi lupasi illaksi parempaa säätä ja pääsy metsään illalla oli sentään taattu. Ei auttanut kuin koettaa jaksaa vielä istua nököttää autossa.

Lopulta koitti se hetki, kun pääsimme metsään sieneen. Emäntä laittoi tietysti minut töihin. Tätä me harjoiteltiin emännän kanssa ennen reissuun lähtöä kotona ja siellä etsin emännälle kanttarelleja. Tai näyttelin etsiväni, kun ei kerran kunnolla harjoiteltu niin ei sitten kunnolla varmaan tarvitse etsiä, vai mitä? Nyt vuorossa oli rouskut, joita emännän mukaan oli aika vähäisesti tai sitten valitsi väärät paikat sienestykselle. Jouduin myös toimittamaan navigaattorin virkaa ja opastamaan emännän takaisin autolle pusikosta. Emäntä pyöri nenä maassa sieniä etsien ja oli välillä aivan pihalla, että mistä suunnasta autoa kannattaisi alkaa etsiä. Tämä oli aika lyhyt retki, kun pääsimme niin myöhään metsään sateen takia. Piti lähteä sieniä keittelemään mökille, mutta huomenna jatketaan. 

Matka kertomuksia 2. päivä

 Pitkän ja erikoisen köröttelyn jälkeen pääsimme lopulta perille. Tosin köröttelyksi ei uskalla kyllä matkaa sanoa, sillä Pirpana (perheen esikoinen) painoi menemään kuin pieni vihainen eläin ja sai pitää häkin kaltereista välillä tosissaan kiinni. Siitä ei kyllä kannata emännälle mainita tulee taas melkoinen papatus tytölle. Vaikka pakko sanoa, ettei ole omena kauas puusta pudonnut ihan on äitinsä tytär. Emäntä kanttaa välillä vielä pahemmin ja mutkissa pitää purra kalteria, että pysyy kyydissä.                     Perillekin lopulta päästiin ja jalat oli muhennoksena ja virtaa oli kuin Duracell-patterissa pitkän matkan jäljiltä, vaikka Pirpana ja Hattarapää (perheen toinen tytär) meitä käytteli tauoilla vähän jaloittelemassa. Tuolla koirahäkissä vaan ei ole yhtään ylimääräistä tanssitilaa ja ulista ei kannata, sillä pakun takatilassa kaikuu oma ääni ainakin seuraavat 10km sen jälkeen. Parasta on vaan istua suu supussa ja jutella kuiskaten kavereille.                                                                                                                          Olimme jo matkalla keksineet Dobbyn kanssa kelpo kostotoimet emännälle ja niitä heti aloimme toteuttamaan. Vuorotellen vartioimme emäntää Dobby jopa yritti kiivetä emännän syliin istumaan, ettei vaan emäntä katoa näköpiiristä. Sisälle yritimme päästä keinolla millä hyvänsä ja minä pääsin kuin pääsinkin muurista läpi, mutta matkan teko päättyi eteiseen. Sisällä oli kissa ja ei kiitos sitä en halua tavata, sillä olen kuullut kamalia kertomuksia, kuinka ne kynsii silmät päästä ja repii kappaleiksi. En ole vielä valmis opastettavaksi vaan katselen mieluusti omilla silmilläni ja yhtenä kappaleena. Kissa on Hattarapään Maine Coon nimeltään Morokei, joka otettiin matkaan mukaan. Mökki kun oli niin iso, että sinne aina yksi kissa hukkuu kuulemma joukon jatkona. Niin että eläintarhan kanssa sitä sitten reissu alkoi kolme koiraa ja kissa retkeilemässä keskellä ei mitään. 

Matka kertomuksia

 Sunnuntai aamu valkeni sateisena ja ihmetys oli suuri, kun herättiin Dobbyn kanssa emännän kellon soittoon. Ensimmäinen ajatus oli, että emäntä on jälleen sooloillut puhelimensa kanssa. Ihmetys oli suuri, kun emäntä hetken kuluttua nousi ylös tukka takussa ja silmät ristissä. Eikä ihme sillä silloin oli vasta aamuyö. Emäntä kuitenkin onnistui keittämään kahvit ilman suurempia katastofeja (toisinaan hän valuttaa sen pöydälle unentokkurassaan, kun unohtaa tyhjentää pannusta vanhat kahvit). Käytiin emännän kanssa hakemassa aamun lehti ja olisi takuulla eksynyt matkalla, jos ei oltaisi oltu häntä vahtimassa ja ohjaamassa oikealle postilaatikolle.                                                                                                                   Aamukahvin jälkeen oli selkeästi tekeillä jotain mielenkiintoista, kun emäntä kantoi pakaaseja autoon. Ulvoin, vinguin ja ulisin, mutta hänellä ei tuntunut olevan pienintäkään aikomusta ottaa meitä mukaan. Hypin ja kiljuin, mutta emäntä oli kuin kuuroutunut umpipuu eikä hän reagoinut olemassaolooni millään tavalla. Ei kieltänyt, ei komentanut käveli vain sisään ja ulos. Lopulta emäntä hyppäsi autoon ja sanoi mulle, että vahdi taloa. Siis nej härre god.... Mitä täällä tapahtuu? Miksei emäntä ota meitä mukaan?? Selvisi se sitten aika nopeasti, että me tullaan maitojunalla perässä eli perheen tyttöjen kanssa toisella autolla ja siskokin lähtee mukaan. Toinen vaan oli töissä iltaan asti joten se viivytti lähtöä muutamalla tunnilla. Tätä emäntä ei kyllä ihan hevillä unohda siitä voitte olla varmoja. 

Niin että tämäkö on reilua?

 Oletteko lukenut sen kirjan "eniten vituttaa kaikki"? Se on kuin suoraan mun elämästä. Eikös vaan ole hauskaa katsella kaltereiden läpi, kun emäntä puuhastelee pihalla. Jos joku mörrimöykky uhkaa häntä, en pääse täältä kaltereiden takaa edes hätiin! Ollaan kahteen tyttöön yritetty kaivella täältä ulos tunnelia, mutta sillä seurauksella et emäntä kaivaa ne umpeen. Tietysti kokeilen päästä täältä ulos seuraavaksi emäntää rasittavalla tavalla ja se on vinkuminen, piiperrys ja ujellus. Siitä ei emäntä pidä ollenkaan ja täytyy sanoa ettei se ole toimivaksi osoittautunut, koska sillä keinolla lentää yleensä sisälle piipertämään. Tänne vankilaan päädyttiin... no jaa... kai sen on kerrottava... Emäntä siis otti meidät pihahommiin mukaan, mutta hoksattiin aika nopeasti sen huomion olevan porkkanoissa ja ei kun äkkiä lipettiin. No eihän me pihasta poistuttu... siis ainakaan kovin montaa kertaa. Mitä nyt kymmenkunta kertaa kai, niin se emäntä ainakin väittää. Mitäpä siinä taas auttoi, kun ei kuunneltu selityksiä eikä liioin anteeksipyyntöjä. Yritettiin sitä Dobbyn kuuluisaa söpöilyä ja tanssiakin, mutta eihän se meidän jääräpäälle kelvannut. Vankilassa ollaan ja pysytään, sanoo emäntä. Eipä kai tässä voi kuin kärsiä sitten elinkautista... Kysyin häneltä et kuinkahan kauan on Suomessa koiran elinkautinen? Emännän vastaus oli, että kauan. Tähän on siis toistaiseksi tyytyminen. 

Teen mitä vaan saadakseni makkaraa!

Dobby havaitsi, että emännällä oli makkaraa ja mitäpä meidän ahmatti tekee. Alkaa mielistellä emäntää kaikin tavoin, joiden tietää emäntää pehmittävän. Nauraa ja tanssii vuorotellen, kunnes onnistuu saamaan emännältä makkarapalkan. Voi, voi sentään minä kun en vieläkään pysty samaan. Ei naurata ei sitten vähääkään, niin ainakin emäntä väittää. Kuulemma osaan vain irvistellä ja tanssini näyttää lähinnä päälle karkaukselta. Eilenkin illalla käpäläni hänen olkapäillään yritin nauraa ja vetää valssia, mutta tuli vesiperä. Tiukka alas käsky ja makkarat jäi saamatta. Ei kannata yrittää toiste, hän sanoi hyvin kiukkuisesti. Söpöilykään ei kuulemma ole katu-uskottavaa saksanpaimenkoiralta, joten en enää viitsi tuhlata aikaa siihen. Pitää kehitellä jotain uutta keinoa...

Ruoka-aikako?

 Oli kaunis ilta, kun pihaan porhalsi pakettiauto ja sieltä astui ulos postipoika iso paketti kainalossaan. Emäntä sitä meni vastaan ja poika antoi paketin emännälle kysyen, emännältä että jaksatko varmasti kantaa sen. Emäntä vakuutti jaksavansa, mutta eipä tainnut tajuta mitä tuli luvattua ennen kuin sai ison laatikon syliinsä. Polvet notkahti paketin painosta ja emäntä nakkasi paketin kiireesti terassille sylistään. Ei tainnut tajuta, että 30kg saattaa olla painava lasti kantaa... =D Hän joutui avaamaan laatikon ja kantamaan säkit sisälle yksitellen, sillä isäntä ei ollut pelastamassa "neitoa pulasta" tällä kertaa. 

Voi sitä ilon ja riemun määrää, kun herättiin Dobbyn kanssa tajuamaan mitä sieltä paketista paljastui. 30 kiloa nappulaa, voi pojat sentään! Ja mitä tekee emäntä, kantaa eväitä sisälle eikä tee elettäkään antaakseen maistiaisia matkalla. Kyllä minä yritin tehdä selväksi, että täällä ollaan! Ei ollut emäntä tietääkseenkään, että nälkä kuolema uhkaa. Yritin pyöriä säkkien ympärillä ja vähän maistellakin. Tuli huutia ja säkit lennähti jemmaan ruokatynnyriin. Täytyy keksiä jokin keino päästä käsiksi niihin. Pari kertaa olen onnistunut avaamaan portin ja pääsemään säkkiin käsiksi, joka oli jemmassa mukamas. Emäntä ihmetteli kuinka on mahdollista, että minulla on sellainen pallomaha ja vesi maistuu. Lopulta tajusi, että säkkiä koristi kaunis reikä pohjassa vaikka yritin syödä sieltä todella varovasti. 

Onneksi on talvi

 Dobby aloitti nämä itsenäiset agility treenit jo kesällä ja niistä emäntä on saanut takuulla harmaita hiuksia. Onneksi on talvi jupisi hän meidän ulkoillessa takapihalla, jossa on emännän kasvimaa. Dobby hyppi kasvulaatikkoon jo viime kesänä, kun tajusi emännän kaataneen sinne pohjalle kompostia kurpitsoja varten. Meidän pieni jätemylly oli siellä takapuoli pystyssä aiheuttamassa emännälle pään vaivaa tonkiessaan laatikkoa. Muistihan Dobbylla on tunnetusti hyvä ja siellä laatikossa se taas oli tonkimassa heti, kun pääsi irti. Emäntä kiristeli hampaita ja tuumi, että saa nähdä miten käy ensi kesänä kasvien jos ei koira pysy poissa hyppimästä sieltä. 

Talvilomailua

 Hello taas kaikki! Se olisi loman aloitusta eikä tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan löytääkseen lunta. Sitä sitten parina päivänä satoi ihan mukavasti. =) Päästiin vähän irrottelemaan takapihalle emännän kanssa. Hänellä oli taas kuvausvimma päällä ja me tietysti uhreina kameran toisella puolella. Dobby joutui kyllä zoomin päähän mua useammin, koska on sellaista poseeraavaa sorttia. Mulla oli mahanalus jalkoja täynnä enkä millään malttanut antaa ikuistaa itseäni. Buahahaaaa... emäntä joutuikin poistamaan suurimman osan minusta ottamistaan kuvista, koska johdan tilastoja kameran heilautuksissa. En suostu uskomaan emännän kameran zoomin toimivuuteen, kun emäntä valittaa minun tunkevan nenän kameraan kiinni. 

24. Joulukuuta

 Nyt se kauan odotettu päivä sitten viimeinkin koitti. Koko perhe koossa ja Dixi siskokin tuli viihdyttämään meitä.

Ariel: Koska se joulupukki tulee?

Emäntä: Joskus illalla luulisin…

Ariel: Jos mä soitan joulupukin kuumaan linjaan ja pyydän sitä vähän pistämään höpinää töppösiin?

Emäntä: On sulla taas jutut… Ei sinne voi koirat soittaa.

Ariel: Missä niin sanotaan?

Emäntä: No jaa… Tuota noin… Mitä jos lähdettäisi vähän pihalle tuulettamaan päätä ettei se vallan sisällä happane, kun on nuo ideat taas… ööö… loistavia sulla.

Ariel: Dixi ja Dobby huomasitteko miten loistavan keinon mä keksin päästä ulkoilemaan. =D

Ariel ja Dobby: Hyvää joulua kaikille! Muistakaa syödä paljon kinkkua jouluna!

23. Joulukuuta

Aatto lähestyy ja emännän pinna kiristyy. Totta kai sitä pitää sitten härnätä vielä tahallaan, että sen varmasti saa suuttumaan…

Ariel: Anna nyt pieni pala! Koiravero kuuluu koiralle.

Emäntä: Täällä ei koiraveroja tunneta ja nyt alat laputtaa siitä kerjäämästä!

Ariel: Nälkä!!

Emäntä: Nyt menet matkoihisi, että saan nämä loput sapuskat tehtyä!

Ariel: Jouluna pitäisi saada yölläkin syödä, mutta täällä sitä vaan nähdään nälkää.

Emäntä: Pulinat pois ja muualle tai jää kohta loputkin saamatta.

Ariel: Mä kerron huomenna pukille, ettei täällä saa edes ruokaa.

Emäntä: Oikeastaan voisit lähteä kertomaan vaikka samantien niin pääsen jatkamaan puuhiani rauhassa.

22. Joulukuuta

Tänään emäntä lähti jouluruoka ostoksille. On syytä pysyä poissa sen jaloista ainakin tunti pari, kun se tulee kotiin. Emännällä ei kestä hermot mennä kauppaan enään aatonaattona ja hän lähettää isännän ostamaan viimeiset sapuskat silloin. Isäntä on kuuluisa rautaisista hermoistaan.

Emäntä: Onko koirat karannut, kun on niin hiljaista?

Ariel: Älä Dobby nyt vaan paljasta meidän piiloa sille!

Emäntä: Huhuu… Missä kaikki on?

Isäntä: Ehkä ne on hukkunut sinne joulukoristeiden sekaan…

Emäntä: Jahas sängyn alla tuijottaa neljä silmää. Mitäs pahaa te nyt olette tehnyt?

Ariel: Eikö sulla olekaan hermot riekaleina?

Emäntä: Häh??

Ariel: No sinähän olet kuuluisa siitä, että hermot ei kestä ruuhkia sen enempää liikenteessä kuin kaupassakaan.

Emäntä: Mä kävin kylän parhaassa pikkukaupassa ja siellä oli vain kiirettömiä mukavia ihmisiä hymyssä suin.

Ariel: Eli täältä sängyn alta on ihan turvallista tulla pois?

Emäntä: *nauraa* Ihan varmasti on!